Palvelu

Markkinointiasiantuntija Vili Partanen

Tervetuloa lukemaan digimarkkinoinnista

Perustin tämän blogin tammikuussa 2020 alun perin harjoitellakseni kirjoittamista ja hakukoneoptimointia. Samalla halusin rakentaa paikkaa, josta olisi hyötyä markkinoinnista kiinnostuneille ihmisille. Tavoitteena on tuoda pöytään ajatuksia ja oivalluksia digimarkkinointiasiantuntijan näkökulmasta.

Oma kiinnostukseni digimainontaan alkoi jalostua kunnolla vuonna 2017 ammattikorkeakoulun aikana. Opiskelin tuolloin Jyväskylän Ammattikorkeakoulun Tiimiakatemialla liiketaloutta ja yrittäjyyttä. Jo silloin tavoitteena oli päästä tekemään digimarkkinointia asiakasyrityksille, vaikka osaamista oli vasta vähän.

Jostain piti kuitenkin aloittaa. Teimme kouluporukan kanssa perustetun yrityksen kautta erilaisia käytännön töitä,
kunnes saimme hankittua yhteisen kameran ja pystyimme tarjoamaan yrityksille mainoskuvauksia. Kuvauksista syntyi myöhemmin kysyntää myös video- ja editointipalveluille.

Käännekohta tuli, kun paikallinen Jyväskylän keskustassa toiminut kuntosali tilasi meiltä sisällöntuotantoa
ja maksetun mainonnan tekemistä someen. Siinä vaiheessa oli aika laskea kamera sivuun ja opetella Facebook-mainonnan, eli nykyisen Meta-mainonnan, toimintalogiikka.

Digimarkkinoinnissa kiehtoi heti se, että tuloksista saa välitöntä palautetta datan kautta. Joko tekeminen tuottaa tulosta tai sitten ei. Sen jälkeen pääpaino alkoi siirtyä luovista tuotannoista yhä vahvemmin digimarkkinoinnin suuntaan.

Erilaisten projektien myötä osaaminen laajeni nopeasti eri alustoihin ja palveluihin, kuten Google Adsiin, WordPressiin ja HubSpotiin. Valmistuttuani joulukuussa 2019 toimin reilun vuoden täysipäiväisenä yrittäjänä tuottaen digimarkkinointipalveluita jo aiemmin hankituille asiakkaille.

Myöhemmin tie vei Tampereelle, jossa olen työskennellyt kahdessa eri mainostoimistossa suunnitellen ja toteuttaen
digimarkkinointia asiakasyrityksille. Reppuun on kertynyt seitsemän vuoden kokemus tuloksellisen digimarkkinoinnin
tekemisestä erikokoisille yrityksille useilta eri toimialoilta.

Markkinointiasiantuntija Vili Partanen

“Kaikki mitä yritys tekee, on markkinointia.”

Aikaisempia toimeksiantajiani

Haluatko epäreilua kilpailuetua digimarkkinointiisi?

Palkkaa avuksesi yhden miehen digimarkkinointiarmeija.

Minulta saat asiantuntevaa ja tehokasta apua kaikkiin digimarkkinointisi tarpeisiin. Toteutan palveluni tuntipohjaisesti ilman pitkiä sitoumuksia tai turhaa säätöä.